Tällä sivulla pääset tutustumaan Joensuun Lyseon historiaan.
Tälle sivulle on lainattu tekstikatkelmia ja valokuvia 472-sivuisesta Sivistystä sydämellä : Joensuun lyseon lukio 150 vuotta -kirjasta. Kirjan on kirjoittanut Alina Kuusisto ja kirjan kustantaja on Joensuun Lyseo-seura. Kirja julkaistiin vuonna 2015, kun Lyseo täytti 150 vuotta ja sitä on mahdollista ostaa niin itselle kuin esimerkiksi ystävälle lahjaksi klikkaamalla tästä.
Sivun alalaidassa on vuonna 2021 toteutettu video, jossa luodaan katsaus Koskikadulla sijaitsevaan Lyseo-rakennukseen. Joensuun lyseon lukio muutti tästä rakennuksesta Joensuun Tiedepuistolle loppuvuodesta 2020.
Nykyisen Joensuun lyseon lukio eli entinen Joensuun Keskustan lukio on kahden opinahjon yhdistymisen tulos. Joensuun tyttökoulu ja Joensuun lyseo yhdistyivät vuonna 1974 noin 110 vuoden erillisen toiminta-ajan jälkeen.
”Joensuun seudun asukkaiden harras toive täyttyi 1.9.1865. Kaupungin keskellä joen rannalla aloitti toimintansa Joensuun yläalkeiskoulu, myöhempi Lyseo. Siitä tuli maamme toiseksi vanhin suomenkielinen oppikoulu, joka nykyään tunnetaan nimellä Joensuun lyseon lukio. Suomenkielisen oppikoulun saamista kaupunkiin olivat ajaneet monet kansalaispiirit pappisväestä liikemiehiin. Kaupunkilaisten aktiivisuuden ansiosta Joensuusta tuli suomenkielisen sivistystyön edelläkävijä; vain Jyväskylä oli saanut puhtaasti suomenkielisen oppikoulun ennen Joensuuta.”
Kuva: Pohjois-Karjalan museo
”Joensuun yläalkeiskoulun ensimmäisen vuoden väliaikaisesti nimettyyn opettajakuntaan kuuluivat rehtori ja uskonnon kollega, Joensuun kaupunginsaarnaaja Aleksander Alander sekä viisi opettajaa, jotka olivat voimistelun ja laulun opettajaa ala-alkeiskoulun rehtoria, pastori Bror Axel Petreliusta lukuun ottamatta nuoria ylioppilaita. Latinan opettaja ja myöhempi Joensuun kaupunginsaarnaaja Johan Pöyhönen oli 26-vuotias, suomen ja ruotsin opettaja Henrik Pöyhönen 23-vuotias, maantietoa ja historiaa opettanut Johan Reinhold Europaeus 23-vuotias ja liperiläisen puusepän poika, matematiikkaa opettanut Antti Juho Muikku, vain 19-vuotias.”
”Vaikeat katovuodet 1860-luvulla jarruttivat yläalkeiskoulun kasvua. Taloudellisten olosuhteiden kohentuessa 1870-luvun vaihteessa oppilasmäärä alkoi vähitellen nousta, ja sadan oppilaan rajapyykki ylittyi vuonna 1874. Keskeyttäminen oli tavallista, sillä lähes 40 prosenttia 1800-luvun puolella opintonsa aloittaneista poistettiin koulun kirjoista ilman päättötutkintoa tai erotodistusta. ”
”Vuoteen 1917 saakka ylioppilastutkinto toimi muodollisesti Helsingin yliopiston pääsykokeena. Tutkinnon sitominen muuhun koulujärjestelmään ja sen muotoutuminen lukion päättötutkinnoksi alkoi vuonna 1852 toteutetussa uudistuksessa, jonka myötä kaikkien ylioppilaskokelaiden oli esitettävä lukion todistus. Vuoteen 1874 saakka ylioppilastutkinto suoritettiin kokonaisuudessaan Helsingin yliopistossa. Siihen sisältyi kaksi kirjallista koetta sekä näiden hyväksytyn suorittamisen jälkeen suullinen kuulustelu tutkintolautakunnan edessä. Vuonna 1874 annettu uusi ohjesääntö siirsi kirjalliset kokeet oppikouluihin.”
”Joensuun lyseon ensimmäiset ylioppilaat kirjoittautuivat Helsingin yliopistoon kesällä 1893.”
”Kahdeksanvuotinen oppikoulu ja sen päättävä ylioppilastutkinto olivat suuri taloudellinen ponnistus useimpien opiskelijoiden perheille. Vapaaoppilaspaikat tasoittivat kaikkein vähävaraisimpien tietä, mutta laki edellytti, että vapaaoppilaan oli opiskelupaikan menettämisen uhalla noudatettava kiitettävää käytöstä ja menestyttävä opinnoissaan”
Sotaevakossa 1939-1944
”Sodan enteet tuntuivat Lyseossa syksyllä 1939. Kouluihin jaettiin Ohjeita ilmahyökkäyksen varalta -vihkosta ja oppilaille annettiin väestönsuojelukoulutusta. Kouluhallituksen lähettämien ohjeiden mukaisesti koulujen arkistot ja arvokkain opetusvälineistö oli siirrettävä muualle ja oli tehtävä suunnitelma koulun vaaranaikaisesta vartioinnista.”
”Sotavuosina 1939–1944 koulunkäynti oli hajanaista ja rajoitettua. Kaikkiaan koulutyö oli Joensuun lyseossa pysähdyksissä lähes kaksi kokonaista lukuvuotta. Pisimmät katkokset ajoittuivat lukuvuodelle 1939–1940, jolloin koulu loppui syksyllä jo lokakuun puolivälissä ja oppilaat palasivat hetkeksi normaaliin työrytmiin marraskuun lopulla. ”
”Suurin ongelma koulunkäynnin kannalta oli se, että lyseorakennus jouduttiin luovuttamaan puolustusvoimien sotasairaalaksi”
Lyseon poikkii
”Lyseon poikiin liitettiin yhteenkuuluvuutta, toverillisuutta, huumoria ja vallattomuutta. Lyseolaisuus määritti identiteettiä kahdeksan oppikouluvuoden ajan ja monilla vielä pitkään sen jälkeen, elettiinhän parhaat kasvu- ja nuoruusvuodet yhdessä. Oppikouluun päätyi lapsia ja nuoria hyvin erilaisista sosiaalisista lähtökohdista, vaikka Pohjois-Karjalan säätyerot olivat matalat.”
”Kaupungissa ja koulukortteerissa asuville jäi yhteistä vapaa-aikaa. Valoisan ajan rientoja edisti pitkä lounastunti, sillä aamu- ja iltapäivälukujen välissä oli kaksi tai kolme vapaatuntia. Myös sota-ajan vuoroluku Yhteiskoulun tai Tyttökoulun tiloissa oli monille mieluisaa, koska opetusta annettiin vain neljä tuntia päivässä. Iltavuorolaisten koulu alkoi vasta kello 16, jolloin päiväaika jäi omille menoille. Ulkoleikit, luistelu Ilosaaren laguunissa, hiihto, mäenlasku, jääpallo, lumisota, pesäpallo, jalkapallo ja jopa runosillaolo eli katoilla juoksentelu, kivien heittely mukulakivikatuun ja omenavarkaudet kuuluivat energisten poikien huvituksiin.”
”Alkuaikoina yläalkeiskoulun pihalla oli napakelkka ja eräänä talvena 1880-luvulla kaupungin kadut jäätyivät niin, että niillä pystyi luistelemaan. Markkinat olivat vuoden kohokohta, jolloin lyseolaisilla oli lupa koulusta. Myös elokuvat, kirjasto ja kahvilat vetivät oppikoululaisia puoleensa. ”
”Kova kuri kuului poikalyseon arkeen. Lyseon järjestyssäännöt vuodelta 1908 kielsivät juoksemisen käytävillä, luokissa ja pukuhuoneessa sekä ”vallattoman huudon”. Käytävillä tuli väistää vartioivaa opettajaa eikä opettajaa saanut puhutella kädet taskussa. Opettajia tuli tervehtiä kohteliaasti, paljain jaloin ei saanut olla ja pukeutumisen tuli olla siistiä. Oppitunneilla oli vastattava selkeällä ja kuuluvalla äänellä ja pidettävä hyvä ryhti. Pihamaalla ja koulualueen ulkopuolella järjestys ja säntillisyys joskus unohtuivat.”
Joensuun Tyttökoulu 1865-1947
”Tyttöjen koulutus ei 1800-luvun puolivälissä kuulunut valtiovallan ensisijaisiin kehittämiskohteisiin. Tytöille suunnattu koulutus nähtiin ennen muuta säätyläisneitojen valmentautumisena perhe-elämään, äitiyteen ja sivistyneeseen seuraelämään. Vasta 1880-luvulla järjestäytynyt naisasialiike alkoi kampanjoida naisten tasa-arvoisen kohtelun puolesta, ja esimerkiksi kirjailija Minna Canth arvosteli tyttökouluja siitä, ettei niillä ollut minkäänlaisia käytännöllisiä päämääriä eivätkä ne edistäneet naisten kykyä elättää itseään.”
”Joensuun tyttökoulun toiminta alkoi vuonna 1865 yksityisenä ruotsinkielisenä Privata Fruntimmersskola i Joensuu -nimisenä kouluna.”
”Joensuun tyttökoulun perustivat naimattomat aatelissisarukset Vilhelmina ja Josefina Tavast, jotka aiemmin olivat johtaneet vastaavaa tyttökoulua Savonlinnassa.”
”Aluksi koulu toimi kaksi- ja myöhemmin kolmeluokkaisena. Neljännellä luokalla annettiin opetusta ensimmäisen kerran lukuvuonna 1873–1874 vuoden 1872 koulujärjestyksen säätämällä tavalla, mutta säännölliseksi neljäs luokka muuttui syksyllä 1883. Vuoteen 1881 saakka koulu oli täysin ruotsinkielinen”
”Koulun suomalaistamista hidasti se, että johtajatar Adele Tavast ei osannut suomea.”
”Maailmansotien välillä ei enää kiistelty siitä, oliko tyttöjen kouluttaminen ylipäätään tarpeellista, vaan pohdittiin, miten oppikoulu vastaisi tyttöjen erityistarpeita. Tytöt olivat nimittäin 1920-luvulle tultaessa nousseet enemmistöksi oppikoululaisten joukossa. Vuoteen 1919 saakka sukupuolet aloittivat oppikoulun eri-ikäisinä: pojat 9 ja tytöt 11 vuoden iässä. Eroa perusteltiin sillä, että liian varhainen kodista lähteminen oli tytöille haitaksi.”
”Joensuun tyttökoulu kärsi 1800-luvun lopulla vielä jatkuvammasta muuttamisesta kuin Lyseo. Vuokrahuoneistot olivat vaatimattomia ja ahtaita niin, että koulun opetuskäytössä saattoi olla vain yksi huone. Pitkäaikaisin yhtäjaksoinen toimitila ennen oman koulutalon valmistumista oli Kirkkokadulla rakennuksessa, jossa myöhemmin sijaitsi Pohjois-Karjalan Maanviljelysseuran toimisto. Tässä huoneistossa Tyttökoulu toimi 15 vuotta. Oma koulutalo tuli ajankohtaiseksi, kun koulun valtiollistaminen toteutui vuonna 1899. ”
”Sopivan tontin etsiminen alkoi vuonna 1902, jolloin kouluneuvosto esitti rakennuspaikaksi värjärimestari Sellgrénin tontteja eteläkaupunginosassa lähellä luterilaista kirkkoa. Kaupunginvaltuusto kuitenkin hylkäsi ehdotuksen liian kalliina. Seuraava vaihtoehto oli Pakkahuoneenpuisto Pielisjoen rannalla nykyisen kaupungintalon vaiheilla, mutta Kouluylihallitus totesi maaperän huonoksi ja hyväksyi vain perustuskustannuksiltaan edullisemman puutalon rakentamisen. Kivitalo oli kuitenkin kouluneuvoston ja opettajakunnan ehdoton vaatimus, joten sopivan tontin etsintää oli jatkettava.”
”Lyseorakennukseen verrattuna Tyttökoulu edusti modernimpaa koulusuunnittelua, jossa hygienia- ja viihtyvyystekijät oli otettu paremmin huomioon. Myös se, että rakennus oli tarkoitettu nimenomaan tyttöjen koulunkäyntiin, näkyi suunnittelussa. ”
Joensuun lyseo 1945-1974
”Sodan jäljet näkyivät sotasairaalan kuluttamassa lyseorakennuksessa, yläluokkien oppilaiden harventuneissa riveissä ja kapteeni Aulis Koivusalon tykin korotuskulmia havainnoivissa laskuesimerkeissä. Suurin osa miesopettajia ja vanhempia oppilaita oli palvellut rintamalla tai muissa maanpuolustustehtävissä. Puute vallitsi kaikesta ja kaikkialla. Katse oli kuitenkin eteenpäin, eikä sodasta juuri puhuttu.”
”Rehtorina vuonna 1949 aloittanut Aulis Koivusalo saattoi jokaisessa lukuvuoden avajaispuheessaan todeta, että oppilaita oli enemmän kuin edellisenä vuonna. Kuudensadan oppilaan raja rikkoutui syksyllä 1947, seitsemänsadan 1949, kahdeksansadan 1952 ja yhdeksänsa
dan 1961. Joensuun lyseo kohosi kovaa vauhtia maan suurimpien oppikoulujen joukkoon. Pohjois-Karjalan suurin oppilaitos siitä tuli 1950, maan neljänneksi suurin oppikoulu 1951 ja maan suurin poikakoulu 1952. Laskuvaihe alkoi 1960-luvulla, kun suurten ikäluokkien pääjoukko ohitti oppikouluiän ja maaseudun lukiotarjonta parani.”
”Tilanahtaus ei ollut oppilaille ongelma. Rehtoreille sen sijaan tuotti suurta päänvaivaa saada opetus sujumaan ja löytää jokaiselle lukujärjestykseen merkitylle oppitunnille kelvollinen luokkatila. Lukujärjestyksen laatiminen oli kuin akrobatiaa, jossa oli otettava huomioon niin luokan oppilasmäärä suhteessa luokkatilan kokoon kuin se, pitikö tunnilla tehdä muistiinpanoja vai riittikö esimerkiksi pukuhuone penkkeineen opetustilaksi. ”
Kaksi koulukulttuuria sulautuu – Keskustan lukio-Lyseon lukio 1974-1990
”Peruskoulu-uudistus yhdistää Lyseot. Oppikoululaisten lukumäärä yli kaksinkertaistui 1950- ja 1960-luvuilla, mikä pakotti katsomaan totuutta silmiin: suomalaista koulujärjestelmää oli uudistettava. Keinoista oltiin kuitenkin eri mieltä. Pelkistäen asetelma oli, että poliittinen oikeisto ja oppikouluväki kannattivat koululaitoksen kehittämistä vanhan järjestelmän puitteissa, mutta vasemmisto, pääosa keskustaa ja kansakouluväki ajoivat yhtenäiskoulujärjestelmää, jossa koko ikäluokka oli kansa- ja keskikoulun oppimäärää vastaavan oppivelvollisuuden ja ilmaisen opetuksen piirissä asuinpaikasta ja muista erottelevista tekijöistä riippumatta. ”
”Yhtenäiskoulun nähtiin toteuttavan sosiaalista ja alueellista tasa-arvoa ja vapauttavan koulutuksellisista umpiperistä. Perinteisessä kansakoulu-oppikoulumallissa kansakoulun neljännen luokan jälkeen tehtävää valintaa, jatkaako kansalaiskouluun vai oppikouluun ja sitä kautta yliopistoon, pidettiin aikansa eläneenä. Lasten taipumusten varhainen erottelu käytännölliseen ja teoreettiseen ei vastannut teollistuvan ja kaupungistuvan yhteiskunnan tarpeita.200 Vielä 1950-luvulla oppikoulua pidettiin lähes pysyvänä instituutiona.”
”Vaihtoehtoisia koulujärjestelmämalleja pohdiskeltiin komiteatyönä, mutta vasta yhtenäiskoulun puolestapuhujan Kouluhallituksen pääjohtajan R. H. Oittisen nousu pääministerin sijaiseksi 1960-luvun alkupuolella nopeutti uudistuksen siirtymistä eduskunnan käsittelyyn. ”
”Asian etenemiseen reagoitiin myös Joensuussa. Oppikoulun opettajien Pohjois-Karjalan piiri laati puheenjohtajansa Tyttölyseon rehtorin Armas Oren johdolla maaliskuussa 1963 julkilausuman, jossa vastustettiin uudistuksen liian nopeaa etenemistä. ”Koulun uudistamisen tulee palvella koulun omaa työtä ja tarkoitusta. Siksi sen ratkaiseminen ei saa tapahtua koulutyön ulkopuolisten vaikuttimien nojalla. Uudistusten muotoilu ei saa perustua päätöksiin, jotka merkitsevät niin pedagogisten kuin taloudellisten tosiasiain unohtamista tai suorastaan syrjään työntämistä.””
”Joensuu siirtyi peruskouluun valtakunnallisen etenemisaikataulun mukaisesti syksyllä 1974 yhdessä Enon, Ilomantsin, Kiihtelysvaaran, Kontiolahden, Liperin, Outokummun, Polvijärven, Pyhäselän ja Tuupovaaran kanssa. Kesälahti, Kitee, Rääkkylä, Tohmajärvi, Värtsilä, Lieksa-Pielisjärvi, Nurmes, Nurmeksen maalaiskunta, Valtimo ja Juuka sekä valtion omistama Joensuun korkeakoulun harjoittelukoulu siirtyivät peruskouluun vuotta aiemmin. Peruskouluuudistuksen toimeenpano merkitsi Joensuun lyseon ja Joensuun tyttölyseon yhdistymistä Joensuun keskustan lukioksi syksystä 1974 alkaen. ”
”Joensuun kouluviranomaiset toivoivat valtiota Keskustan lukion ylläpitäjäksi. Suunnitelma perustui pelkoon lukioiden kunnallistamisen kaupungille aiheuttamista kustannuksista ja arvioon, että maakunnasta Joensuuhun lukioihin siirtyvät oppilaat valitsisivat ensisijaiseksi opinahjokseen Keskustan lukion”
”Joensuun koulusuunnitelmassa lukioiden ja peruskoulun yläasteiden muodostamisesta esitettiin viisi vaihtoehtoa, joihin kaikkiin sisältyi Lyseon ja Tyttölyseon yhdistäminen. Suuret erilliset keskuslukiot olivat 1970-luvun alun koulusuunnittelun pohjana ja erillisten tyttö- ja poikakoulujen aika oli sekin ohi. Keskuslukion, kuten tulevaa Keskustan lukiota vielä suunnitteluvaiheessa nimitettiin, sijoittaminen vanhaan lyseorakennukseen ei ollut mahdollista, sillä rakennus oli ahdas ja täydellisen remontin tarpeessa. Yhtenä vaihtoehtona punnittiin korkeakoulun yhteyteen siirtyvän Normaalilyseon tiloja Niinivaaralta. Harjoittelukoulun sijoituskysymys herätti kuitenkin erimielisyyttä, mikä viivästytti rakennushankkeen aloitusta ja koulun muuttoa. Tärkeimmät syyt sille, että Keskustan lukio syksyllä 1974 sijoitettiin entiseen Tyttölyseoon Koulukadun varrelle, olivat kuitenkin rakennuksen keskeinen sijainti ja oppilaiden liikennöinti. ”
”Peruskouluun siirtyminen merkitsi Lyseon ja Tyttölyseon historian suurinta mullistusta. Koulujen lukioluokat yhdistyivät syksystä 1974 lähtien kunnalliseksi Keskustan lukioksi. ”
Sopeutumista yhteiseloon
”Päällimmäisenä tunteena vanhojen kouluyhteisöjen hajotessa oli haikeus. Lehdistö välitti Tyttölyseon kevään 1974 päättäjäisistä hautajaismaisia tunnelmia. ”
”Keskustan lukion myötä yhdistyi kaksi erilaista koulukulttuuria. Sulautuminen sujui päällisin puolin saumattomasti, mikä oli pitkälti lyseoiden yhteistyökykyisten ja sovittelevien rehtoreiden Aulis Tynkkysen ja Veikko Rausteen ansiota. Vuodesta 1968 Lyseon rehtorina toimineen Tynkkysen valinta Keskustan lukion rehtoriksi oli luonteva ratkaisu. Edeltäjiään sallivampana ja vapaamielisempänä johtohahmona hän kykeni luomaan vastayhdistyneeseen lukioon uudenlaista ilmapiiriä, jossa oppilaisiin luotettiin ja heille annettiin enemmän vastuuta. Veikko Rauste puolestaan siirtyi kahden vararehtorivuoden jälkeen vuonna 1976 kehittämään vastaperustettua iltalukiota. ”
”Molemmilla kouluilla oli vahvat perinteet, joiden haluttiin jatkuvan. Osa tyttölyseolaisista koki, että Lyseon opettajissa oli ”me sentään olemme lyseolaisia” -asennetta eikä esimerkiksi koulurakennuksen alkuperää kunnioitettu riittävästi.”
”Lukioiden yhdistäminen aiheutti opettajakunnassa stressiä, mikä näkyi muun muassa notkahtaneissa ylioppilaskirjoitustuloksissa. Tyttölyseolaisten keskuudessa oltiin ensin hieman varpaillaan, kuuluihan opettajakuntaan sellaisia, jotka eivät olleet koskaan opettaneet poikia. Poikien kanssa pärjääminen vaati suorasukaisempaa kurinpitoa kuin mihin tyttöjen kanssa oli totuttu. Tyttöjen mielestä pojat vuot
ta nuorempina tuntuivat lapsellisilta, ”ihan vauvoilta”, ja heidän aiheuttamaansa hulinointia pelättiin: ”Nehän sotkevat kaikki paikat!” Lyseon opettajista joku taas vaati, että heille pitäisi suoda erityiskoulutus tyttöjen opettamiseen, sillä Lyseossa opetus oli ollut suurpiirteisempää ja jotenkin rennompaa. Myös pojat oudoksuivat aluksi yhteislukiota: ”Tuntui, että vesittyy koko homma, kun tytöt tulevat.” Alkujärkytyksen jälkeen elämä palasi kuitenkin uomiinsa”
”Koulujen välinen jännite kulminoitui nimikysymykseen. Ajan henkeen kuului, että keskushallinnolla oli päätösvalta hyvinkin pienissä koulun toimintaan liittyvissä kysymyksissä, ja niin uuden keskuslukion nimeksi tuli apulaiskaupunginjohtaja Aaro Heikkilän ja Kouluhallituksen vaatimuksesta Joensuun keskustan lukio. Lyseon taholta oli väläytelty muun muassa vaihtoehtoa Väisälän lukio. ”
Vahvoja persoonia
”Opettajan persoona ja taidot korostuivat kankeaa opetussuunnitelmaa ja tiukkoja tuntirajoja vasten. Etenkin äidinkieli oli oppiaine, joka luonteensa ja nuorten ja innokkaiden opettajiensa ansiosta salli luovuutta ja kokeilua. Äidinkieli ei ollut enää vain kielioppia, vaan sai uudenlaisia ulottuvuuksia kirjallisuudesta ja ilmaisutaidosta. Ajankohtaiset kulttuuriilmiöt läpäisivät koulumaailman herkimmin juuri äidinkielen kohdalla. Vanhemmat opet
tajat paheksuivat, kun Marja-Liisa Julkunen soitti tunneillaan Vesa-Matti Loiria ja Mauno Tossavainen Hassisen Konetta. Mauno Tossavainen levitti kirjallisuusharrastusta ja ”höynäytti” monet pojatkin lukemaan. Koulun kirjaston ylähyllyllä hänellä oli kiinnostuneimpia varten kokoelma ”vaativampia” teoksia, kuten Henry Milleriä. Petri Lehikoinen Lyseon lukion III C -luokalta kirjoitti vuonna 1984 aineessaan Miten lukioaika on vaikuttanut lukutottumuksiini: ”On hienoa, että lukiossa painotetaan koko ajan kirjojen lukemisen merkitystä ja tästä saatavaa hyötyä. Sellainen motivoi meitä aluksi hieman ennakkoluuloisia poikaoppilaitakin käyttämään lukutaitoamme muuhunkin kuin viihdelehtiin ja koulukirjoihin. Valistuksen seurauksena monesta kirjallisuuteen ylimalkaisesti suhtautuneesta oppilaasta tulee lukioaikana uudenlainen, lukemista suorastaan janoava ihminen.”
”Harva opettaja on jättänyt jälkeensä yhtä paljon tarinoita ja lentäviä lauseita, kuin poikien liikunnanopettaja Ilmari ”Imppa” Jokinen (s. 1926). Hän oli iloinen, innostava ja aina pilke silmäkulmassa. Osoite Tammitie 1 B oli oppilaille tuttu, sillä sinne palautettiin suunnistustehtävät ja haettiin lainasukset unohtuneiden tilalle. Jokinen oli vaativa. Hiihtosuoritukset oli tehtävä vaikka huhtikuun vähillä lumilla, mutta itse esimerkkiä näyttäen hän teki pojille malliksi rekkiliikkeet ja juoksi 110 metrin aidat. Impan urheilutuntien komento kuului keskuskentältä aina kaupungin keskustaan saakka. ”
Vuoden 1987 peruskorjaus
”Alkuperäisessä asussaan olleen lukiorakennuksen saneerausta ryhdyttiin suunnittelemaan 1970-luvun lopulla, mutta kesti kahdeksan vuotta, ennen kuin työt pääsivät alkuun. Remonttia viivästyttivät paitsi rahoituskysymykset myös epätietoisuus koulun mahdollisesta siirrosta Rantakylään. Eräänlainen sinetti
saneerauspäätökselle oli vuonna 1985 pidetty koulun 120-vuotisjuhla, jossa kaupungin tervehdyksen esittänyt kaupunginjohtaja Aaro Heikkilä totesi koulun ansaitsevan peruskorjauksen. Jo ennen lopullista remonttipäätöstä tiloja muutettiin Joensuun Vapaaopiston käyttöön.”
”Saneeraus käynnistyi toukokuussa 1987. Remontin toisen vaiheen ajan eli lukuvuoden 1988–1989 koulu oli evakossa entisen Yhteiskoulun tiloissa Papinkadulla. ”
Kouluruokailu vakiintuu
”Ilmaista kouluruokaa tarjottiin kansakouluissa jo maailmansotien välillä, mutta oppikouluissa ruokailu oli pitkään järjestämättä. Oppikoululaisten päivän katkaisi pitkä, useiden tuntien lounastauko, jonka aikana myös opettajat ehtivät käydä kotonaan syömässä. Pitkämatkalaiset söivät eväitään yleensä koulun ruokailuluokassa. Uusiin oppikoulurakennuksiin suunniteltiin jo 1920- ja 1930-luvuilla aamiaisruokaloita, mutta Lyseon kaltaisessa vanhassa koulurakennuksessa ruokailun järjestäminen oli hankalaa. Kun opettajat poistuivat tahoilleen lounaalle, oli meno Lyseon ruokailuluokassa villiä. Voileivät lensivät kat
toon, josta ne seuraavan oppitunnin aikana tipahtivat pulpetille.”
”Ruokailusta huolehti yleensä jokin koulun ulkopuolinen taho, kuten vanhempainyhdistys tai, kuten Joensuun lyseossa, Suomen Punainen Risti. SPR:n oppilasruokalatoiminta käynnistyi Lyseossa 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa. 1960-luvulla ruoka ryhdyttiin tuomaan valmiina kaupungin kansakoululta ja jaettiin Lyseon ensimmäisen kerroksen Siltakadun puoleisessa päässä. ”
Tapakasvatusta Tukholmassa
”Kakkosluokkalaisten perinteinen Tukholman matka järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä 1984. Idea oli silloisen 2 C-luokan ja sen luokanvalvojan Mauno Tossavaisen, joka omien sanojensa mukaan halusi lisätä sykettä opinto-ohjaukseen. Matka oli koulun ensimmäisiä avauksia kansainvälisyyteen ja konkreettinen askel Lyseo-hengen rakentamisessa 1970-luvun murrosvuosien jälkeen. ”Ajattelimme, että olisi hauska tehdä joku retki, kun luokassa oli hyvä henki. Laivana oli Viking Saga, ja lähtöpäivänä sattui vielä olemaan omat synttärini. Tunnelma oli juhlava”, muisteli matkalle osallistunut Petri Lehikoinen. Aluksi mukana oli siis vain yksi luokka, mutta matka laajeni myöhemmin kaikille luokille.”
Lukio-opetuksen murros 1990-luvulla
”Muun yhteiskunnan tavoin koulutuspolitiikka kansainvälistyi 1990-luvulla, jolloin Euroopan talousaluesopimus ja jäsenyys Euroopan Unionissa veivät suomalaisia kohti eurooppalaista koulutusajattelua. Uusliberalistinen yksilöllisyys, vapaus, valinnaisuus sekä kilpailun ja markkinatalouden mekanismien hyväksyminen tulivat osaksi koulumaailmaa. Uutta ajattelutapaa toteutettiin purkamalla sääntelyä. Tärkeä vedenjakaja oli 1990-luvun alun taloudellinen lama ja sen jälkeinen nousukausi, jolloin koulutus- ja työllisyyspolitiikan kytkökset vahvistuivat.”
”Nuorisoasteen koulutuskokeilun rinnalla ajettiin läpi myös luokaton lukio, jonka uskottiin antavan luokallista väljemmät mahdollisuu
det toteuttaa kurssimuotoisuuden ja lukion uuden tuntijaon tarjoamaa valinnaisuutta. Luokattoman lukion pioneerikoulu oli helsinkiläinen Käpylän iltaoppikoulu, joka toteutti täydellisen luokattomuuden vuonna 1970. Etenkin erikoislukioissa luokattomuus nähtiin keinona mahdollistaa aktiivinen harrastaminen koulun rinnalla, ja laajemmat kokeilut aloitettiin vuonna 1987. Luokattomuus toteutettiin valtaosassa Suomen lukioita 1994–1996.312 Lyseon lukiossa asiasta keskusteltiin keväällä 1994, jolloin todettiin, että suurin osa oppilaista vastusti muutosta.313 Luokattomuus toteutettiin syksystä 1995 alkaen kaikissa Joensuun lukioissa. Joensuun lukioissa luokattomuus ei tuonut merkittävää muutosta, sillä Joensuussa noudatettiin Nuko:n vuoksi jo ennestään valtakunnallista mallia valinnaisempaa lukusuunnitelmaa. Luokattomuus kuitenkin mahdollisti opiskelun ajallisen varioimisen, sillä lukion sai suorittaa 2–4 vuodessa. Konkreettinen arjen uutuus oli koeviikko, joka kuuden viikon välein katkaisi normaalin opiskelurytmin. ”
Väisälän tiedemiesveljekset
”Maailmanmaineeseen nousseet tiedemiesveljekset Helsingin yliopiston professori Vilho Väisälä (1889– 1969), Turun yliopiston professori ja akateemikko Yrjö Väisälä (1891–1971) ja Tarton ja Turun yliopiston sekä Teknillisen korkeakoulun professori Kalle Väisälä (1893–1968) ovat menestyneiden lyseolaisten listan tähtikaartia. He loivat merkittävän uran paitsi henkilökohtaisten saavutustensa myös monien oppilaidensa, kuten Lyseon matematiikan opettajan ja rehtorin Aulis Koivusalon, kautta. Lukuisia koulun ylioppilaita jatkoi 1950-luvulla teknisiin opistoihin ja korkeakouluihin. 1970-luvulla väläytelty ajatus yhdistyneen Lyseon ja Tyttölyseon nimeämisestä Väisälä-lukioksi ei siis ollut täysin vailla pohjaa. Vilho Väisälän alaa oli meteorologia. Innokkaana keksijänä hän suunnitteli muun muassa statoskoopin eli ilmanpaineen vaihteluja mittaavan laitteen ja anemografin eli tuulimittarin. Radiosondin eli säähavaintolaitteen kaupallistamiseksi hän perusti vuona 1936 Vaisala Oyj:na tunnetun kansainvälisen yrityksen.”
Lähde: Karhapää 2005, 38–39.
Lyseoteatteri täyttää katsomot
”Joensuun lyseon lukion ilmaisu- ja kuvataidepainotteisuus kantoi Tyttölyseon pitkiä juhla- ja näytelmäperinteitä, jotka olivat alkaneet jo 1920-luvulla kuudesluokkalaisten joulujuhlista. Muutto uuteen koulutaloon vuonna 1956 pääs
ti kulttuuri-innostuksen valloilleen. Näytelmänä oli yleensä jokin Topeliuksen satunäytelmä ja esityspaikkana Joensuun kaupunginteatterin näyttämö. Konsertit, teatterivierailut ja piano-, laulu- tai lausuntataiteilijoiden oppitunnit kuvasivat nekin koulun kulttuurimyönteisyyttä.”
”Lyseon lukion teatteriesitykset kasvoivat 1990-luvulla äidinkielen, musiikin ja kuvaamataidon yhteisiksi suurhankkeiksi, koko illan näytelmiksi ja musikaaleiksi. Yhteistyötä tehtiin kaupunginteatterin ja konservatorion ammattilaisten sekä Pohjois-Karjalan ammattiopiston Outokummun yksikön kanssa. Nimitys Lyseoteatteri vakiintui 1990-luvulla laadukkaan koululaisteatterin takeeksi, ja Marja Tohkanen sen valovoimaiseksi sieluksi.”
Joensuun lyseon lukio 2000-luvulla
Yhteisöllinen toimintakulttuuri vahvistaa lyseolaisuutta.
”Pohjois-Karjalassa ja koko maassa lukiolaisten määrä lisääntyi 1990-luvulla noin 40 %:lla. Kasvu kuitenkin taittui vuosituhannen vaihteessa, ja vuoteen 2012 mennessä lukiolaisten määrä oli pudonnut 1980-luvun lopun lukemiin. Valtakunnallisesti lukiolaisten määrän lasku on 2000-luvulla ollut 24 %, mutta Pohjois-Karjalassa peräti 33 %. Pohjois-Karjalassa tilanteeseen on vaikuttanut ammattikoulutuksen perinteisesti korkea suosio.”
”Keskustelu Joensuun lukioverkostosta käynnistyi 1990-luvun lopulla ja kiihtyi 2000-luvun alussa. Asian ajankohtaistumiseen vaikuttivat ympäristökunnista Joensuun suuntaan kasvanut opiskelijavirta sekä kiista lukioon hakeutuneiden sijoitusperiaatteista. Joensuun sisällä lukiokoulutus keskittyi ruutukaava-alueelle ja Niinivaaralle. Rantakylään 1980-luvulla siirretyn Yhteiskoulun lukion sijainti sen sijaan oli epämielekäs ympäristökunnista Joensuuhun hakeutuvien opiskelijoiden kannalta. Yhteiskoulun opiskelijamäärää ylläpidettiinkin keinotekoisesti lukioiden välisen sopimuksen avulla.”
”Kuntatalouden kiristyminen 2000-luvun alussa nosti kouluasiat entistä näkyvämmin esille. Joensuun kaupungin tuottavuusohjelmassa 2009–2011 kaavailtiin neljän miljoonan euron säästöjä, joista koulutoimen osuus oli 1,4 miljoonaa euroa. Ohjelmaan sisältyi viiden alakoulun
ja Enon lukion lakkautus. Samalla kaupungin koko kouluverkko otettiin syvällisempään tarkasteluun, mitä perusteltiin oppilasmäärien laskulla ja resurssien vapauttamisena kiinteistöpuolelta opetukseen. Vuonna 2009 julkistetussa koulutustoimen strategiassa esitettiin Niinivaaran ja Yhteiskoulun lukioiden yhdistämistä”
”Suurlukiot ovat osa kehitystä, jossa julkisen sektorin palveluorganisaatioita keskitetään taloudellisuuden ja tuottavuuden nimissä. Lukioiden yhdistämiset ovat 2010-luvun taitteessa olleet pinnalla useimmissa Suomen suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa. Esimerkiksi Mikkelissä ja Kajaanissa kaupunkien lukiot on jo yhdistetty yli 700 opiskelijan keskuslukioiksi. Suurlukiota on suunniteltu myös muun muassa Helsinkiin, Kouvolaan, Lahteen ja Jyväskylään. Joensuussa yli tuhannen oppilaan jättilukion kannatus oli lopulta varsin ohut.”
Akateemista kansainvälisyyttä IB-linjalla
”Vuonna 2000 Joensuun lyseon lukioon perustettu kansainväliseen ylioppilastutkintoon johtava IB-linja (International Baccalaureate) täytti useiden intressitahojen toiveet. IB-linja sopi Joensuun kansainvälistymisstrategiaan ja pyrkimykseen houkutella kansainvälisiä osaajia kaupunkiin. Myös paikallisista yrityksistä ja tutkimuslaitoksista, kuten Perlos, Abloy, Joensuun yliopisto ja Euroopan metsäinstituutti, kantautui pyyntöjä kansainvälisen koulun perustamiseksi. Sijaitsihan lähin IB-lukio Kuopiossa, ja sinne oli hakijoita selvästi aloituspaikkoja enemmän. Touko Joutsenvirta näki IB-linjassa mahdollisuuden oppilaitoksen profiloimiseen.”
Päivi Jalkanen – kanslian korvaamaton moniosaaja
”Lea Turunen jäi eläkkeelle 1994, jolloin kanslian otti vastuulleen nuori Päivi Jalkanen (os. Turunen). Jalkanen oli työskennellyt aikaisemmin Noljakan koululla ja Niinivaaran yläasteella. Kanslistin nimike vaihtui 1990-luvulla koulusihteeriksi, mutta työn sisältö säilyi melko lailla samana: ylioppilastutkintoasiat, ilmoittautumiset, materiaalien tilaukset, arkistointi, työsopimukset ja virkavapausasiat muutama mainiten. Osa taloustoiminnoista siirtyi 1990-luvulla takaisin kouluille, joten laskujen maksu ja budjetin seuranta palasivat osaksi koulusihteerin työnkuvaa. Toinen kansliatyön 1990-luvun suuri mullistus oli tietotekniikan lisääntyminen. Laitteet vaihtuivat parin vuoden välein, ja uusiin ohjelmiin perehtyminen ja tietokoneajot tulivat kiinteäksi osaksi koulusihteerin toimenkuvaa. Koulun arki näyttää hyvin erilaiselta kanslian kuin oppilaiden näkökulmasta. Kiire ja vipinä ovat jatkuvasti läsnä. ”Oppilaat eivät varmaan yhtään osaa kuvitella millaista tällä puolella on”, Jalkanen sanoo. Rehtori on aina ollut koulusihteerin tärkein työpari. Koulusihteeri onkin avainpaikalla havainnoimassa rehtorin roolin muuttumista ja kunkin rehtorin johtamistyyliä. Päivi Jalkasen mielestä koulun vetovastuun vaihtuminen on työyhteisölle suuri asia, jota jännitetään valtavasti etukäteen. Vuosituhannen alku on ollut maltillisten uudistusten aikaa, vaikka tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne on aina määritellyt lyseolaisuutta. Rehtorin rooli työyhteisössä on muuttunut ”kaverimaisemmaksi”, mutta auktoriteettia tarvitaan edelleen. Samalla oppilaiden, opettajien ja muun henkilökunnan suhde on tullut välittömämmäksi. ”
Lystit, kestit ja osallistava toimintakulttuuri
”Lyseolaivan kapteeniksi astui kesällä 2000 samasta opinahjosta vuonna 1985 ylioppilaana lähtenyt Petri Lehikoinen. Lehikoisen opettajaura alkoi Juvalla, jossa hän toimi ensin kaksi vuotta lukion historian ja yhteiskuntaopin lehtorina ja vuodesta 1995 lähtien saman koulun rehtorina. Lehikoinen oli Juvan lukion rehtorina aloittaessaan alle 30-vuotias ja siten yksi virkansa nuorimpia edustajia Suomessa. Juvalla kuntalaiset valtuuston johtoa myöten vetosivat Lehikoista jäämään. ”Mihin tahansa kouluun en suinkaan olisi lähtenyt. Mutta tämä Lyseo sytytti”, perusteli Joensuun lyseon lukion ensimmäinen lyseolaistaustainen rehtori Joensuuhun paluutaan.”
”Koulumaailman verkostoituminen ja yhteiskuntaorientoituneisuus toteutuvat myös koulualan toimijoiden tiivistyneessä yhteydenpidossa. Rehtori Petri Lehikoinen on ollut mukana luomassa uudenlaisia valtakunnallisia yhteistyömuotoja ja kyennyt siten näköalapaikalta seuraamaan lukiokoulutuksen kehitystä ja tuomaan koulunsa ja laajemmin koko lukiokentän näkökulmaa koulutuspoliittiseen päätöksentekoon. Lehikoinen on toiminut 2007–2009 Ylioppilastutkintolautakunnan kouluyhteistyöryhmän jäsenenä ja Kuntaliiton lukiorehtoriverkoston jäsenenä vuodesta 2011. Pohjois-Karjalan rehtoreiden puheenjohtajana hän toimi 2003–2008 ja Suomen Rehtoreiden hallituksen jäsenenä 2004–2009. Lisäksi Lehikoinen on ollut vuodesta 1998 lähtien rehtorikouluttajana Opetushallituksen tukemissa koulutuksissa sekä vuodesta 2002 Joensuun kaupungin lukio-opetuksen yhdysrehtorina. Lehikoisella oli aloitteentekijän rooli myös Pro Lukio ry:n eli valtakunnallisen lukioiden yhteistyö- ja edunvalvontajärjestön synnyssä vuonna 2012. Yhdessä Juankosken lukion rehtorin Ensio Vatasen kanssa hän esitti vuonna 2011 Itä-Suomen lukiofoorumissa Kuopiossa idean lukiokenttää yhdistävästä kattojärjestöstä. Molemmat rehtorit valittiin järjestön perustamista valmistelevaan toimikuntaan. Vuonna 2013 Lehikoinen sai kutsun ruotsin kielen ja kulttuurin asemaa kouluissa ja suomalaisnuorten keskuudessa edistävään Svenska nu -valtuuskuntaan”
”Joensuun lyseon lukion erityispiirre on tiivis verkostoituminen maan eturivin lukioiden, etenkin muiden IB-lukioiden, kanssa. Lyseon lukio on harjoittanut hedelmällistä benchmarking-yhteistyötä espoolaisen Etelä-Tapiolan lukion ja helsinkiläisen Ressun lukion kanssa. Lyseon 8-henkinen johtotiimi vieraili EteläTapiolassa marraskuussa 2012 tutustuen etenkin ”Etiksen” yhteiskunta- ja taloustiedepainotteisuuteen. Etelä-Tapiolan lukion johtoryhmä teki vastavierailun Lyseolle vuotta myöhemmin erityisenä mielenkiinnon kohteenaan Lyseon osallistava toimintakulttuuri. Ressun lukion johtoryhmän vieraina lyseolaiset olivat puolestaan marraskuussa 2014, jolloin perehdyttiin perinteikkään lukion menestysstrategiaan ja tapaan valmistautua digitaalisiin ylioppilaskokeisiin. Nämä johtotiimien benchmarkingit ovat osoittautuneet puolin ja toisin erinomaisiksi kehittämisen välineiksi. ”
”Rehtori Petri Lehikoisen osuutta koulun yhteishengessä korostetaan haastattelusta toiseen. ”Rehtori Petri Lehikoinen on koulun aurinko. Hän on lämminsydäminen, positiivinen ja innovatiivinen. Reksi-Pete saa aina hymyn huulille tervehtiessään iloisesti niin koulussa kuin kaupungillakin. Hän on avoin uusille ideoille ja aina valmis yhteistyöhön sekä auttamaan”405, kuvaili Alma Helisten, ylioppilas Lyseosta vuosimallia 2013. Lehikoinen itse määrittelee johtamistapansa ”kahvikuppijohtamiseksi”. ”Kulkeminen kahvikuppi kädessä käytävillä, jutusteleminen ja kokemusten kuulostelu on paljon tehokkaampaa johtamista kuin pelkkä kansliassa työskentely.”
”Lyseon lukiolle myönnettiin vuonna 2002 Joensuun kaupungin Kehittyvä työyhteisö -palkinto. Perusteluina olivat lysti-toiminnan, IB-linjan ja opetuksen saralla tehdyn kehittämistyön ohella hyvät ylioppilastulokset, tietotekniikan virtuaaliapprobaturin suosio sekä lyseolaisten edustus Euroopan nuorten parlamentissa. Palkinto oli tunnustus koulun 2000-luvun toimintakulttuurin uusille linjauksille ja sen opetuksen määrätietoiselle kehittämistyölle. Peräti 17 000 euron arvoinen lahjashekki käytettiin tehokkaasti työhyvinvoinnin kohentamiseen. Opettajat muun muassa suuntasivat yhteiselle palkintomatkalle Riikaan.”
”Vuonna 2006 Joensuun lyseon lukio sai merkittävän valtakunnan tason tunnustuksen, kun se valittiin Opetushallituksen järjestämässä kilpailussa Suomen aktiivisimmaksi lukioksi. Kilpailun tarkoituksena oli kannustaa ja nostaa esiin kouluja, joissa kehitettiin yhteisöllisesti luovaa ja persoonallista toimintakulttuuria. ”Voitto oli hieno tunnustus sille arjen yhteistyölle, jota koulussamme tehdään”, arvioi rehtori Lehikoinen. Oppilaskunnan ohjaava opettaja Anne Tiihonen kuvaili kilpailuprosessia: ”Ensin tultiin tietoisiksi jo olemassa olevasta toiminnasta. Sitten kriteerit purettiin auki oppilaiden kanssa. Vahvuudet kerättiin vihreille ja kehitettävät osa-alueet keltaisille lapuille ja näistä koottiin kilpailuaineisto. Yhteistyö on niin kattavaa, että tätä voi todella pitää koko koulun voittona.””
LYHTY
”Joensuun lyseon lukiossa kodin ja koulun yhteistyöstä on huolehtinut oppilaitostoimikunta ja vuodesta 1996 yhteistyötoimikunta. Yhteistyötoimikuntaan kuuluvat vanhempien edustajat joka luokalta, oppilaskunnan ja opettajakunnan edustajat sekä rehtori. Lain määräämien tehtäväpykälien suorittamisen sijaan se on muodostunut keskustelun areenaksi, jossa käydään läpi ajankohtaisia vanhempainilloissa, opettajistossa ja oppilaskunnassa esiin nousseita asioita. Yhteistyötoimikunta mahdollistaa vanhempainiltoja syvällisemmän keskustelun, sillä siellä opettajilla on enemmän aikaa kuunnella ja paneutua. Toisin kuin usein vanhempainilloissa tai tavanomaisessa yhteydenpidossa koulun suuntaan, palaute ei keskity vain negatiivisiin asioihin tai oman nuoren näkökulmaan.”
(Lähteet: Nieminen 2010, 48; Timo J. Hokkasen haastattelu 5.12.2013. )
Lyseolaiskaste
”Kasteella on koulumaailmassa kalsea kaiku. Oppikouluajan epävirallisiin perinteisiin kuului, että keskikoulun toisen luokan oppilaat pesivät ekaluokkalaiset ”norssit” hiekkaisella lumella. Nahkakonventti puolestaan oli seitsemäsluokkalaisten järjestämä tilaisuus, jolla kuudesluokkalaiset toivotettiin tervetulleiksi teinikuntaan. Nahkakonvien järjestäminen oli aika ajoin katkolla, sillä tilaisuus lipsui kiusaamiseen ja nöyryyttämiseen yhteisen hauskanpidon sijaan. Lyseon lukiossa ykkösten kastejuhlaan puhallettiin uutta henkeä 1990-luvulla, jolloin tilaisuus muodostui kirjaimellisesti kastajaisiksi. ”Ykköset eivät tienneet tapahtuman ajankohtaa. Yhtäkkiä alkoi heavy-musiikki soida ja kakkoset syöksyivät vesipyssyillä luokkaan. Jonossa siirryttiin kastealtaaseen, valot olivat sammuksissa ja ämpäreillä kaadettiin vettä päälle. Vesi lensi ja kivaa oli”, muisteli Mikko Martikkala. Lyseolaiskasteesta muodostui vapaaehtoinen, hyvässä hengessä toteutettu tervetuliaistapahtuma. Lyseolaiskaste oli vaakalaudalla 2000-luvun alussa, sillä pelättiin suurten vesimäärien talon rakenteille aiheuttamia vahinkoja. Tuotekehittelyn ansiosta kastajaiset kuitenkin pelastuivat: nykyisin vesi kaadetaan suureen pressuilla vuorattuun altaaseen, josta pisaraakaan ei karkaa ulkopuolelle. Ohjelmaan kuuluu lisäksi ykkösten (sekä oppilaiden että uusien opettajien) abeille vannoma vala sekä vuosittain vaihtuvan teeman mukainen pukeutuminen.”
Joensuun Lyseon lukion aikuislinja
”Aikuisille suunnatun lukio-opetuksen tausta on 1800-luvun lopun kansansivistystyössä, jossa painotettiin vapaa-ajalla tapahtuvaa ja opiskelijan omaa henkistä ja sivistyksellistä kasvua tukevaa opiskelua. Ensimmäinen maailmansota lisäsi iltaopiskelun tarvetta, sillä sodan vuoksi opintonsa keskeyttäneet ja myöhemmin työelämään siirtyneet kaipasivat mahdollisuutta jatkaa koulunkäyntiään. Euroopan ensimmäisen iltaoppikoulun perusti vuonna 1923 kansantaloustieteen professori Yrjö Jahnsson Helsingin suomalaisen yhteislyseon yhteyteen. Iltakoulutarjonta laajeni 1940-luvulla, jolloin Helsinkiin perustettiin useita uusia iltaoppikouluja. Suurin osa kouluista oli yksityisiä, ja niiden asema oli valtionavusta huolimatta epävakaa.”
”Joensuun kaupunginvaltuusto teki 5.1.1976 pitämässään 100-vuotisjuhlakokouksessa periaatepäätöksen iltalinjan perustamisesta. Päätös vahvistettiin valtuustossa 26.1.1976.”
Lyseon hengestä sanottua
”Lyseon henki pilkahti siellä täällä. Menneisyys ja perinteet tuotiin vahvasti esille ja menestyneet Lyseon entiset oppilaat, kuten Väisälän veljekset, kävivät säännöllisesti esiintymässä, mikä alleviivasi menestyneitä lyseolaisia. Joensuun lyseo ylläpiti koulun henkeä näkymättömällä tavalla, ei nuijimalla sitä oppilaiden päähän. (Heikki Kukkonen, yo 1964)”
”Ilmapiiri oli toinen toistaan kunnioittava. Kaikki erilaiset hyväksyttiin. Jos purnattiin, purnattiin hiljaa. (Aune-Inkeri Keijonen ja Eija Praatskonen, yo 1963)”
”Lyseon henki oli hyvä ja reilu. Sain sieltä hyviä ystävyyssuhteita. Opettajakunnasta on jäänyt erittäin positiivinen kuva. Koulu oli ympäristönä karu, mutta ihmiset toivat hengen. (Jyrki Utriainen, yo 1986)”
”Koulu oli hyvin tietoinen asemastaan Suomen toiseksi vanhimpana suomenkielisenä lajiaan, mutta myös oppilaisiin iskostettiin Lyseon henki. Perinteet, perinnepäivät, oppilaskunnan tapahtumat ja hyvä johtaminen rehtorista lähtien loivat yhteishenkeä. (Simo Pöyhönen, yo 1995)”
”Näin mitä veljelle tapahtui Lyseon vuosien aikana. Miten yhtäkkiä Metallicaa kuuntelevasta teinipojasta kuoriutui taiteilija. On olemassa laitosmaisia kouluja, joissa ei voi olla taiteilija joutumatta suuren huomion kohteeksi. Lyseossa on suvaitsevaisuutta. (Niilo Mustonen, yo 2000)”
”Lyseon henki oli yhteisöllisyyttä, samaan porukkaan kuulumista, kannustamista ja kavereiden onnistumisista yhdessä iloitsemista. Se oli ilojen ja surujen, lukioajan haasteiden jakamista ja kokemus nuoruuden rajattomista mahdollisuuksista, kun maailma on vielä nurkan takana odottamassa. (Katja Asikainen, yo 2008)”
”Lyseon ilmapiiri on välittävä, lämmin ja kotoisa. Sen huomasi usein, kun pimeinä talviaamuina rättiväsyneenä kiskoi Lyseon oven auki ja kohtasi ensimmäisen lyseolaisen, niin heti pieni osa väsymyksestä poistui ja tuntui, että kyllä tämä taas tästä ja kyllä minä jaksan. Lyseon henki on nimenomaan kohtaamisissa, tervehdyksissä, halauksissa, pienessä tuttavallisessa hymyssä vastaantulijan kasvoilla. Lyseon henki on myös turvallisuutta ja yhteishenkeä; kenelle vain voi mennä juttelemaan, mitään ei tarvitse jännittää tai pelätä – saa olla oma itsensä. Lyseossa on hyvä olla. (Alma Helisten, yo 2013)”
Kuva: Joensuun lyseon lukio
Simo Kettusen ohjaama Lyseon lukion markkinointivideo vuodelta 2017.
Koskikadulta Tiedepuistolle (2020)
Vuodenvaihteessa 2020—2021 Joensuun lyseon lukio muutti pois perinteikkäästä koulurakennuksesta Joensuun Koskikadulta uusiin tiloihin Joensuun Tiedepuistolle.
Joensuun Lyseo-seura toteutti yhdessä Simo Kettusen kanssa hyvätunnelmaisen muisteluvideon tästä koulukiinteistöstä, joka kätkee sisäänsä huimat määrät muistoja useilta vuosikymmeniltä. Videossa kuullaan kolmen eri sukupolven lyseolaisen muistoja ympäri Lyseo-rakennuksen.
Lyseo-seura toivoo, että myös Sinä pääset muistelemaan omia kouluvuosiasi näiden seinien sisällä tämän videon avulla. Muistathan vinkata videosta myös ystävällesi, jotta hänkin pääsee muistojen ääreen.
Tälle sivulle on lainattu tekstikatkelmia ja valokuvia Sivistystä sydämellä : Joensuun lyseon lukio 150 vuotta -kirjasta. Kirjan on kirjoittanut Alina Kuusisto ja kirjan kustantaja on Joensuun Lyseo-seura. Kirja julkaistiin vuonna 2015, kun Lyseo täytti 150 vuotta ja sitä on mahdollista ostaa niin itselle kuin esimerkiksi ystävälle lahjaksi.
